Viikinginkyla on avoinna joka päivä!

Aarrejahti viikinkilaivalla sotapäällikön kanssa

>>>>Aarrejahti viikinkilaivalla sotapäällikön kanssa

Mukava ohjelma sekä lasten syntymäpäiville, tiimikoulutuksiin että muihin tapahtumiin.

Aidolla viikinkilaivalla voi matkustaa ystävien ja tuttujen kanssa eläytyen todellisiksi valloittajiksi, tarttumalla airoihin ja suuntaamalla aarrejahtiin. Osallistujia on oltava vähintään 4.

Viikingit ovat tunnettuja merimiehiä ja valloittajia. Viikinkikylä palauttaa tämän vanhan perinteen ja toukokuusta (säästä riippuen) alkaen voi matkustaa pitkin Piritajokea aidon viikingin tavoin ja osallistua yli tunnin kestävään laivamatkaan. Viikinkilaivassa olet juuri sinä se, jolla on airot, ja sinusta riippuu, miten kauas jaksat soutaa. Jos sinulla on vahva tiimi ja kokeneet sotavangit, löydätte mukaan annetun aarrekartan avulla aarrearkun, josta löytyy varmasti jotain kimaltavaa. Tiimin on jaettava löydetty aarre sovussa ja kartanlukijan eli lukutaitoisen on saatava vanhan lain mukaan tuplasti enemmän kuin muiden.

Viikinkiretken johtajaksi mukaan tulee laivan päällikkö, joka on yleensä itse perämies ja jonka kädet ovat parkkiintuneet merityöstä tai kirveellä hakkaamisesta. Päällikön kanssa retkelle lähtö luo varman tunteen – hän opastaa teitä soutamisessa ja aarteen löytämisessä, sillä aidolla viikinkilaivalla matkustaminen ei ole aivan yksinkertaista.

 


 

Hinta yhdessä kapteenin kanssa on 120 €, kanta-asiakaskortilla 110 € (ohjelman kesto 1 h 15 min)

Laivaan mahtuu enintään 10 aikuista tai 13 lasta.

Laiva ei liiku paikaltaan, jos sitä ei ole miehitetty vähintään neljällä sotavangilla (soutajalla)

Tämän ohjelman puitteissa voi käyttää piknikkatosta, johon mahtuu istumaan 20 henkeä. Näin olette huonon sään yllättäessä suojassa sateelta. Ohjelman tilaajan tulee ottaa mukaan piknikastiat ja muut välineet. Katoksen käyttö enintään 3 h 17 €, kanta-asiakaskortilla 15 €.

Sähkön käyttömahdollisuus on olemassa, vettä saa tavernan päärakennuksesta. Grillin ja muiden varusteiden vuokraus hinnaston mukaisesti.

2019-01-25T14:38:27+03:00